Kissan harjaaminen pitää sen turkin hyvässä kunnossa. Se parantaa verenkiertoa ja poistaa irtokarvat. Tämä saa turkin kiiltäväksi ja terveeksi. Se myös vähentää kissan nielemien karvojen määrää. Säännöllisen harjauksen yhteydessä on hyvä myös tutkia kissa päällisin puolin haavojen, punkkien ja kasvaimien takia. Harjaaminen myös lähentää kissan ja ihmisen välistä suhdetta.
Marsuilla tulee olla koko ajan tarjolla hyvälaatuista heinää. Heinän kanssa kannattaa tarjota marsuille tarkoitettua pelletti- tai siemensekoitusrehua. Pellettiruoasta marsu saa kuidut ja ravintoaineet tasaisesti, siemensekoituksesta herkutellaan helposti vain parhaalta maistuvat palat. Pienille poikasille pellettiä/siemensekoitusta voi olla tarjolla koko ajan. Aikuiselle marsulle tarjotaan noin 0,3-0,5 desiä päivässä, riippuen marsun koosta ja energian tarpeesta.
Marsun kynnet tulee leikata säännöllisesti ja marsu kannattaa totuttaa tähän pienestä pitäen. Kynsien leikkauksen yhteydessä kannattaa tarkastaa myös tassujen ja anturoiden kunto. Pitkäkarvaisen marsun turkki harjataan säännöllisesti, että se pysyisi takuttomana. Pesua marsu tarvitsee ainoastaan poikkeustapauksissa, esimerkiksi ripulin yhteydessä sotkeentuneen takapuolen puhdistamiseksi. Korvat puhdistetaan tarvittaessa pumpulipalalla pyyhkäisemällä. Marsun hännän paikalla on rasvarauhanen, jota tulee tarkkailla säännöllisesti. Rauhanen pestään tarvittaessa esim. hammasharjan ja hellavaraisen käsitiskiaineen (esim. Fairy) kanssa. Erityisen tärkeää rasvarauhasen seuraaminen on pitkäkarvaisilla marsuilla. Pitkä turkki ja rasva saattavat paakkuuntuessaan aiheuttaa ihoon tulehduksen. Marsun painoa kannattaa tarkkailla myös säännöllisillä punnituksilla esim. keittiövaalla. Aikuinen marsu painaa n. 700-1500 grammaa, ruumiinrakenteesta riippuen. Urosmarsut ovat yleensä naaraita hieman kookkaampia. Äkillisesti tippuva paino saattaa olla merkki hammasvaivoista tai sairaudesta. Ylipainoa voi välttää oikealla ruokavaliolla.
Kun marsusi muuttaa uuteen kotiin anna sille hetki aikaa tutustua ympäristöönsä. Voit aloittaa marsuusi tutustumisen tarjoamalla sille ruokaa kädestäsi. Laita herkkupala kädessäsi rauhallisesti häkkiin ja anna marsun tulla itse luoksesi. Käsittelyynkin tottunut marsu saattaa ujostella uudessa ympäristössä, joten maltti on valttia. Kun marsua otetaan häkistä kiinni, sen saaliseläimen vaisto saa sen helposti juoksemaan karkuun. Odota että marsu on pysähtynyt, lähesty sitä rauhallisesti. Nosta marsu tukevalla otteella syliisi istuvaan asentoon, niin että tuet toisella kädellä takapuolen alta ja toisella kädellä pidät kiinni etujalkojen välistä mahan puolelta. Nosta marsu takaisin häkkiinsä takapuoli edellä, estääksesi sitä hyppäämästä käsistäsi liian korkealta. Säännöllinen sylissä hoivaaminen ja herkkujen kädestä tarjoaminen saa marsun pian luottamaan uuteen perheeseensä.